|
Nepo
seisoi kujanteella ja tepsutteli kärsimättömästi edes
takaisin. Tirri lähestyi varovasti hämärästä
tutkimattomasta valoon.
-Tulithan sinä sieltä! Himppura, ajattelin jo, että yrität
yksinäsi hortoilla takaisin!
Tirri katsoi tulosuuntaansa epäröivänä.
-Missäs minä oikein olen? Minun varmasti PITÄISI mennä
takaisin…
-Ei pitäisi, sanoi Nepo, -Olet tullut paikkaan, jonne kaikki koirat
joskus tulevat. Se loppu sakki tulee kyllä joskus perästä,
ne näes ottavat tänne ihmisetkin. Ainakin koiraihmiset.
-Minä olen siis kuollut? kysyi Tirri alaleuka vapisten.
-Höh. Kuollut? Tuntuuko siltä? Nepon ilme oli hölmistynyt.
-No… ei… oikeastaan tuntuu aika paljon paremmalta kuin viimeaikoina.
-Ihan niin. Sinä olet siirtynyt eteenpäin. Ihan niin kuin minä.
Iippa
odottaa tuolla edempänä jo. Ja Toksu ja Roki ja Sohvi ja Räply.
-Iiippa? Onko Iippakin täällä?
-Tottakai. Kaikki koirat pääsevät taivaaseen.
Nepo tuhahti ja jatkoi pilke silmäkulmassaan, mikä oli Tirrille
niin kovin tuttua: -Vaikka Rokista ei olisi ollut niin väliksi, se
kuolaa ja räkii kauluskarvat ihan tupoiksi. Onneksi sinä tulit,
saat ottaa sen hoiviisi, niin kuin silloin ennen. Tirri huokaisi ja vilkaisi
uudelleen taakseen.
-Niillä on varmasti kamalan ikävä siellä. Kyllä
minun pitäisi mennä takaisin…
Nepo istahti kankkusilleen. Aurinko kipunoi sen tulipunaisessa turkissa
ja musta kuono hehkui kuin satiini ilman ainoatakaan valkoista karvaa.
-Niinhän niillä on ikävä, sanoi Nepo rauhallisesti,
-ja pitääkin olla. Muuten eivät olisi meitä rakastaneetkaan,
eikä elämällämme olisi silloin ollut mitään
merkitystä.
-Minullakin on ikävä, sanoi Tirri hiljaa.
-Me voimme katsella heitä. Me voimme mennä unissa kylään.
Me voimme antaa koiransuukkoja salaa, kun heillä on oikein ikävä.
Tiedätkös, Jenni laittoi juuri haudalleni kaksi kynttilää,
toisen minulle ja toisen sinulle. Kävin antamassa suukon. Ja tiedätkös,
Mea laittoi Pöpökarhun mukaasi, minä näin. Pöpökarhukin
on täällä jo, muitten luona tuolla edempänä.
Voit antaa Mealle suukon jo yöllä.
-Voinko? ilahtui Tirri. –Tietääkö Mea sitten? Auttaako
se?
-Auttaa. Katsos niin tämän pitää mennä. Olemme
yhdessä ja eroamme ja olemme yhdessä taas. Kuten sinä ja
minä. Usko minua, ne tulevat perässä vielä.
Tirri heilutti häntäänsä ja suukotti Nepon kuonoa.
Nepo suukotti takaisin.
-Kiva kun olet täällä, sanoi Nepo, -Olit kyllä
pliisu ja rasittava, mutta olet kaverini. Kiva kun olet täällä.
Ehti jo olla vähän ikävä…
-Ja ne muut tulevat perässä? kysyi Tirri, -Varmastiko tulevat,
eivätkä eksy matkalla?
-Eivät tietenkään eksy! Mehän olemme täällä
jo, ja opastamme heidät perille.
Nepo nousi ja puistelihe turkkinsa ojennukseen. Tirri sovitti askeleensa
Nepon askeliin heidän kipittäessään polkua eteenpäin.
Mutkan takaa nousi iloisten haukkujen kuoro.
-Iippa! Ilahtui Tirri.
-Jenni-
<<
TAKAISIN TIRRIN SIVULLE
|
|