Mies ja vessanpönntö - toinen oma ja toinen lainassa

Vanhan mukavuuslaitoksen koneisto oli saanut vähän siipeensä tässä takavuosina. Ensin hajosi vesiäiliön kansi ja sitten pikkuhiljaa muoviosat ottivat lopputilin. Sitä vuokraisännältä uusia osia kinuttiin aikamme, mutta onneksi mulla on kavereita, jotka antaa pöntön ja lainaa miehenä asentamaan sen. Pönttö irti, lattia puhtaaksi ja pönttö kiinni. Näin helppoa se on. Tai sitten ei.

Timppa pölähti paikalle sunnuntaina pauttiarallaa neljä iltapäivästä kymmenviikkoisen Fazu-kasvattini kanssa. Vaimoke piti hakea töistä klo 21, joten aikaa oli runsaasti. Ensin uusi posliinituoli raahattiin pesuhuoneeseen, jotta siitä saatiin siivottua säilytyslika. Tai siis ensin siivottiin ulko-oven ja vessan välistä pentueteinen, jonka yli sukkasiltaan juoksu ei tuntunut hohdokkaalta. Pennut (4 kpl) hetkeksi laatikkoon, lattia siistiksi, pönttöä sisään ja silviisiin. Minä siis pesemään uutta pönttöä ja Timppa fiksaamaan antennikaapelia siksi aikaa, kaikkihan tietävät, että pesuhommissa ei miestä tarvita. Kellautin juuri vedet pois, kun kuului ”raks” ja ”klink”. Jaloissani oli uuden kannellisen pöntön kansi – kolmena kappaleena.
Hiippasin olohuoneeseen.
-Mä rikoin kannen.
-Häh?
-Mä rikoin kannen. Mä rikoin sen uuden pöntön uuden kannen.
-Älä viitti…
-Mä rikoin sen kannen. Se on halki. Ei jumalauta, mä rikoin sen kannen…

Tässä kohtaa lainamies ulvoo naurusta. Pönttö pöntönkorjaaja (minä) punoittaa kun hillonuija kannenkappaleet käsissä.

Ja koska kansi on huokoista sisältä ja palasina pesuhuoneen lattialla, se on sitten myös märkä. Voe peekele… Mutta hätä keinot keksii: laitoimme uunin päälle ja pestyt palat uuniin. Kai ne siellä kuivuu siinä hetkessä, kun nakkaamme uuden pöntön paikalleen. Hetkessä. No etten nyt varsin nauraisi…

Aloin raaputtamaan silikonia irti vanhan pöntön juurelta. No sepä ei ollutkaan ihan pisto-nosto-ja-ravistus, vaan pönttö istui kaakelissa kuin tauti. Timppa ksyi ovelta, että jos käyttäisi yleisavainta, ja heilutteli rautakankea. No ehkä nyt ei sitten kuitenkaan, nääs olis mennyt nopeasti kaakelitkin vaihtoon. Ja alla on kuitenkin lattialämmitys, joten… Pakko oli antaa periksi ja jättää homma miehelle, kun kerran sellainen lainassa oli. Kuluu minuutti ja toinen. Ja viisi minuuttia. Ja toinen.
Lopulta herra tulee pää punaisena ja ilmoittaa, että irti on. Kello on jo lähellä kuutta. Timppa nuuhkii ilmaa hämmästyneen näköisenä ja sanoo, että kuin täällä haisee p*ska? Tottakai miehiselle tyhmyydelle pitää nauraa, poika oli juuri repinyt viemärin auki ja talossa on sillä hetkellä neljä koiranpentua. No TOTTAKAI täällä haisee p*ska! Timppa nuhkii sormiaan ja katsoo muhun silmät rinkinä:
-Mun sormet haisee ihan p*skalle! Ja mä vaan silitin pentua!
Ja eikun meikä pentujen luokse, että mistä se mies puhuu. No eikä peekele! Joku oli onnistunut sontimaan Mutkiksen niskaan ja siinä se oli karvoihin takertuneena kymmenen sentin pökäle aivan korvan takana! Joo, ja vessan lattialla on levällään kaksi pönttöä posliinia, ettei sinne ole kyllä mitään asiaa. Timppa kun äkkää pökäleen, tulee ensin yäkyäkyäk, sitten se katsoo paskapönttöihin vessan lattialla ja repeää täydellisesti. Ja eiku tenat vaihtoon.

Okei, saatiin vanha pönttö, se risakantinen, pois. Ja uusi pönttö – myös risakantinen sattuneista syistä – kuivumaan ja juotiin teet. Se kello 21 ei ollut kovin kaukana tässä vaiheessa, mutta nythän se oli heittämistä vaille siinä. Joo. Etten nyt varsin nauraisi.

Muistettiinpa siinä, että kannenpalat on uunissa ja menin niitä ottamaan pois. Ne oli kuivat ja kuumat, eli ei puhettakaan liimailusta. Vaikka parempi olikin, se olisi ollut kuitenkin tuhannen palasina myöhempien vaiheiden tullessa vastaan. Urakkaan tuli pakollinen tauko. Yleisesti jos vessan vesisäiliön posliinikansi on kolmena palana, eikä siinä ole yhtään suoraa sivua, niin sen liimaaminen on temppu ja miten se tehdään. Ujutusta ja nitkutusta ja sitten hetki hengittämättä hiljaa, kun sille kiilattiin paikka pesualtaan ja vadin väliin. Näytti toimivan.
Ja eikun pönttöä paikoilleen. Oli sellaista liimaa Timpalla mukana, että sitä kun tipan laittoi, niin kesti vaikka kuin, kun jämähti kiinni. Paino sanoilla kun ja jämähti. Kas kun ei vaan jämähtäny. Pönttö liukui kaakeleilla kun nakupainijat kuralaarissa. Mä kattelin sitä harmaanvaaleaa mössöä ja totesin, että kyllä näkee, kun on ollut mies roiskimassa… Timppa repes taas aivan täydellisesti, ja ähkyi vaan, että täällä sitä roiskitaan-myy-hyy-hyy! Tähän väliin –sary- panee pirauttaen kepeästi puhelimella, kun mulla on molemmat kädet kiinni pöntön vesireunan alla ja Timpalla molemmat kädet liimamassassa. Mukula tuo luurin ja vastaa –sarylle- ”Äiti on nyt aika lailla kädet vessanpöntössä just nyt!” Taas totaalirepeäminen, Timppa pitelee pönttö alhaalta ja hytkyy ja mä pitelen reunasta ja hytkyn ja sitä liimasössöä ruiskuaa sinne ja tänne ja…
Todettiin lopulta, että jos ei kosketa pönttöön vaan annetaan sen olla ja kytketään vedet.

Kytke siinä sitten vesiä, kun kupari on kymmenen senttiä liian pitkä ja väärin taivutettu. Ja juu, ei ole putkenkatkaisijaa eikä muuten putkentaivutintakaan. Että hyvin menee, mutta menköön. Mitattiin ja lyhennettiin. Tietysti ensin liian vähän. Ja lyhennyspää oli se enemmän väärin mutkalla oleva pää, koska toisessa päässä oli tiivistehelmi, jota ei voinut ottaa pois, kas kun ei sitä helmeäkään sitten ollut. Ja jostain syystä uudenvuoden jälkeisenä sunnuntaina noita putkiliikkeitä täällä keskellä maaseutua ei ole montaa auki seitsemältä illalla. Sivuhuomautuksena, että vaimo pääsi siis töistä klo yhdeksän samana iltana Helsingin keskustasta, jonne pääsee junalla 45 minuutissa ja taivaalta tuli solkenaan lunta. Eikä kuparia, eikä helmeä eikä oikeaa mittaa eikä mutkaa putkeen. Jippijaijee.

Lopulta saatiin kupariputki poikki rautasahalla ja Timppa asentamaan niitä tiivistehilkkeitä mutkaisaan päähän. No mitäs luulette, kun teräs jämähtää kupariin kiinni, niin irtoaako? ja onko se terästiiviste sielläpäinkään putken mittaa kun pitäisi olla? Ja tottakai se jämähtää, kun kerran se putki on mutkalla ja ihan muuta kuin pyöreä. Todettiin, että nyt pitäisi taivuttaa, mutta milläs taivutat enempää, kun littanaksihan se menee.
-Jos ei ole taivutinta, niin auttaa kun laittaa putken täyteen hiekkaa, totesi Timppa, ja jatkoi aika lakonisesti, -Vaikka tietenkään tammikuussa ei ole hirveesti hiekkaa tuolla pihalla, kun siellä on jäätä ja lunta…
Silloin pääsi koirankasvattajan luovuus valloilleen. Kas olenhan minä elämäni aikana ehtinyt olla töissä mm. sähkötukkuliikkeessä ja hoksasin, että antennikaapeli ajaa ihan saman asian! Tungettiin putkeen sitten antennikaapeli. Paitti, ettei se putki mihinkään taipunu, kun sitä olis pitäny lämmittää, eikä meillä mitään sellaista lämmitysjuttua ollut. Joten lekahoitoa. Minä taon ja saan littanasta neliskanttisen. Ja kuusikanttisen. Ja puolipyöreen. Ja kolmikulmasen. Terästiiviste istuu kuparissa kun tauti. Lopulta joku iskuista menee sinnepäin ja tiiviste liikahtaa. Mutta kun putki ei ole pyöreä ja tiivisteen reikä on, niin menee ihan poliisiopiston testiksi. Kun taas välähtää: Viilalla putki pyöreäksi! Ja minä viilaan ja taon ja Timppa pitelee kiinni. Tulos?

Tätä te ette ikinä usko. Se toimi. Saatiin se pirun kuparinpala paikoilleen. Tosin pönttö ei ole yhäkään kiinni, vaan lilluu pitkin ”Pikajämähdysainetta” kuin jääpala kuumalla pullalla. Okei, Timppa vetää esiin silikonia.
-Kyllä nyt kestää… mutta pidäs tota. Ja tota. Ja tota.

Ja kun mulla on kädet täynnä pursotinkonetta, jämähtipä-tuubia, sorkkarautaa yms. puhelin soi. Se on Mia. Lapsi taas painaa luuria kuuliaisesti korvaan.
-Kuule nyt on pahasti, vessanpönttö on irti ja mulla on patukkaa kädet täynnä…
Timppa repeää totaalisesti. Siitä ei lähde ulos kuin:
-Patukkaa! Patukkaa! Patukkaa!
-Joo, soitellaan vaan myöhemmin… ja Timppa ota nää kalusi pois mun kourista!
Miten musta kuullosti, että Miakin repeili pahemman kerran?
-Nyt mä kuolen! parkaisi Timppa sitten ja valahti lakanankalpeaksi.
Mä ajattelin, että se sai sydärin, mutta ei, pahempaa! Se kattoi kelloa ja hokee kuolevansa ihan varmasti. No joo, ei ihme. Kello on nääs 20.30 ja ylempää voitte sitten lukea, että missä sen piti olla klo 21. Vaimo tekisi siitä hakkelusta. Siis sillä mun kalujenpitelemisellä niin väliä, mutta kun Timppa oli sanonut VARMASTI tulevansa hakemaan sen, ettei sen tarvi mennä bussilla, mutta Timppa-polo olis tarvinnu kyllä yliäänikoneen jo siinä vaiheessa…
No me silikonoidaan se pönttö sitten kiinni ja se tuntuu jämivän paljon paremmin kuin se aiempi jämähtävä. Putken on kiinni, hanat auki ja säiliö täyttyy! Timppa kasaa kamojaan, kun mä totean rauhallisesti:
-Kuule, tää vaan täyttyy ja täyttyy. Toi koho ei vörki…
Ja vesi lirisee ilosesti pönttöön ylivuotoputkesta. Timpan kalpeus menee punasen kautta siniseen ja sitten vihreeseen. Mä totean, että kerpatuikan lisäksi se saa vielä slaakin, joten tartuin kohon varteen ja nykäisin kunnolla.
Mä olen aina sanonut, että missä tekniikka ei pelaa, pikku lekahoito tekee ihmeitä. Vuoto loppui. Kannen paikoilleen saamiseksi otetaan nuppi irti ja kansi paikoilleen ja kiinnitysrengas paikoilleen ja nuppi kiinni. Helppo nakki. Paitti että se nupin ruuvi oli mikrokokoa ja putosi ja…

Ja lähtiessään se oli unohtaa pentunsa meille. Se taisi kyllä olla tahallista...

Tänä aamuna pönttö on paikoillaan. Silikoni jämi ihan kiitettävästi, mutta nyt sieltä välistä tulee sellaista valkoista maitomaista ainetta siitä takuulla jämähtävän tökötin jäännöksistä. Mulla on maailman ensimmäinen lypsävä vessanpönttö!

Lainaakohan Huvikumpu mulle miestään toisenkin kerran?

© Jenni Uski