| |
|
Maillä on joltinenkin matka kauppaan ja minä olen pihi kuin eräskin ankka. Talvisin kauppamatkat hoidellaan ikiliikkujalla nimeltä belgitroikka. Tämä kyseinen vekotin kuuluu sarjaan hilavitkuttimet, pomminvarmaa on ainoastaan se, että jotain sattuu. Ja tietysti se, että pääsee sinne ja takaisin
Ensin käyttöohjeet:
1. Toivo, ettei ole hiekotettu. Ei se vauhtia haittaa, mutta tuppaa ahkio kulumaan ja sitä paitsi hiekka tuntuu ikävältä hampaissa.
2. Metsästä troikka. Kokenein aisoihin. Sivuille pölkkypäät. Ja yksi pölkkypää, troikan ajaja, pulkkaan.
3. Pidä kiinni pulkan reunoista ja jos ehdit, voit kehoittaa troikkaa vetämään. Yleensä lähtö on lentävä. Monesti myös ilman kuskia.
4. Käskytä koko ajan. "Hoblaa!", "Mush!" ja "Hiaa!" eivät kannusta koiria, mutta varoittavat viattomia sivullisia.
5. Älä osta munia, lasitavaraa tai antiikkia.
6. Kun pääset takaisin kotiin, siivoa housusi ja ole ylpeä itsestäsi. Jos et tule ambulanssilla.
Näin minä siis olin valmis ja kahden lentävän lähdön jälkeen myös matkalla.
Nuori junttipoika veti kumiköydessä vasemmalla, akka oikealla liinassa ja jätkäpoika keskellä aisoissa. Ei hiekkaa, timanttinen luisto ja nopea meno. Kaikki kunnossa. Ostokset muovipussiin, pussi solmuun ja pussi kassiin. Ja takaisin päin. Meni rautaisesti suoran puoleen väliin, jossa eläkeläispariskunta seisoi penkalla oikealla puolella ihaillen (?) suoritusta.
Junttipoika keksi pelästyttää vanhusparoilta löysät housuihin ja singahti vasemmalta jätkäpojan editse kuminauhoineen. Juppejätkä löi liinat kiinni, ja pulkan elopainohan liikkui Newtonin lain mukaisesti. Samoin gummin päässä oleva juntti pölkkypää, jolta loppui juuri siinä vaiheesta gummista jousto, ja se palasi lähtöpisteeseen. Lähtöpisteessä olin tosin jo minä, ja pamahtipa kohta kolmekymmentä kiloa nuorta tervupoikaa pulkkaan seuraksi, pyyhkäistessään tullessaan jätkäpojalta balanssit taivaalle. Koko sekamelskan ympäri painoi laukkaa akkakoira haukkua naksuttaen.
Eläkeläiset seisoivat penkalla vaiti.
Pöllyn hälvettyä akkakoira istuu vasemmalla puolellani (ja väitän, että se akka nauroi!), juntti istuu minun sylissäni minuun sidottuna kahdella kiepillä akkakoiran liinaa ja jätkäpoika makaa selällään aisojen välissä ja katselee minua syyttävästi - ylösaslaisin. Kauppakassi on yhä toisessa kädessäni ja tukevasti onkin.
Vaari penkalta rykäisee ja kysyy: "Selviätkö itse?" "Juu, ei tässä mitään", vastaan vallattomasti, puran kiepit, paiskon laidan pölkkypäät paikoilleen ja käännän jätkäpojan oikein päin. Ehdin pulkkaan ja "Hoblaa!" kuuluu vasta täydessä vauhdissa.
Tällä kertaa ostamani munatusina oli ehjä, mikä on ainutkertaista. Kerma oli jo vaahtona, joten säästyipä sekin vaiva. Pari banaania oli muhennoksena ja ne annoin koirille. Ja täytyyhän se tunnustaa, oli hauskaa. No, seuraavana päivänä vasta, tosin...
© Jenni Uski |