DUJOIEDEVIE.NET | UUTTA | HISTORIA | KOIRAT | KASVATUS | BELGIANPAINAJAISET | LINKIT | GALLERIA
Kuten kaikki tietävät, pennulle on sanojen "EI!", "prle!" ja "Ei matolle!" Lähtötohinoissa Nellipellinen teki sieviset ja kroolasi uuden ennätyksen 40 cm vesikupissa. Par sekkaa ja kymmenykset päälle. Ilmastotieteellinen seura oli luvannut kahta plussaa, mutta oli taas föörin vuoro, eikä sitä ollut kahta. Siispä vettynyt Nellipellinen jäi äiteensä kanssa kotiin jatkamaan suomalaises-belgialaisen vapaapainin heittoliikkeitten harjoittelua. Kytkin Hesuksen ja Nupun asiallisesti hihnoihin ja kävelimme autolleni. 42 Sain Hesuksen selvittyä ja autoon ja aloitin Nupun älyttämisen. Ehdottomasti olympialaji. Nuppu viiletti auton alla siksakkia puolelta (jolla minä olin) toiselle (jolla siis en ollut) ja niin ovelasti, että hihnan pää pysyi koko ajan keskellä autoa. Eipähän Veltto mikään jättiläisauto ole, kaverikin kurkkasi etupään alle ja etsi teriä, kun luuli sitä ruohonleikkuriksi, mutta tälläiselle paatintapille kuin minä ihan tarpeeksi leveä. Liike seis ja aivot käyntiin. Otin hirmuisen spurtin poispäin autosta mitään sanomatta ja tontin kulmalla näin Nupun istuvan auton peräpäässä sen näköisenä, että onkos tuo nainen ihan kilahtanut? Jatkoin vislaillen matkaa ja Nuppu perään. Vaihdoin nopeasti suuntaa yli hyppytelineen rungon ja Nuppu perässä. Kerran vielä telineen ympäri ja voila! Nupun hihna oli kiepillä tolpan ympärillä. Korjasin pennun kainalooni ja vein sen autoon Hesuksen viereen. Mieleeni hiipi karmea epäilys siitä, että olin tekemässä taas viikon virhearviointia. Pääsimme Jokelan asemalle, oikein hienosti ajoissa, ja päätin kävellä lasten kanssa pikku lenkin kylänraitilla. Nuppunen hallitsee hihnassa kävelyn oikein hyvin. Hesus hallitsee hihnassa kävelyn oikein huonosti. Tulos oli siis plusmiinus nolla. Nuppu meni eteenpäin, Hesus sitten kaikkialle muualle. Molemmat hihnat olivat vasemmassa kädessäni. Nuppu oli vasemmalla etuviistossa. Hesus oli ensin vasemmalla, josta se syöksyi askeleeni välistä oikealle ja nostaessani jalkaa taas takakautta vasemmalle ja pyörähti etukautta oikealle. Lopulta Hesus vaikutti masentuneelta vesipuhvelilta ja Nuppu veti sitä hännästä. Minä näytin löylynlyömältä pitsinnyplääjältä, jolle joku oli vaihtanut kapuloitten tilalle kepulit. Silitin Hesusta ja nostin Nupun irti kaverin hännästä. Belgialaisen tervuerenpitsin purku tapahtuu nostamalla toinen jalka yksinkertaisesta lenkistä ja nostamalla pentu takaisin äskeiselle paikalleen, jotta se voi juosta takaisin toiselta puolelta, jotta joudut nostamaan oikean jalkasi uudelleen lenkistä ja irrottaa toisen kepulipelkinpennun kaverin hännästä. Ohikulkija väisti ketterästi eikä uskaltanut katsoa taakseen. Nyt oli laskettava solmuuntuneen hihnan kädenpäinen pää irti ja noukattava se kiireesti kiinni, ennen kuin hihna livahtaa käsistä, vaikka Hesuksen suhteen ei ole niin kiire, ei se mihinkään mene, varsinkin, kun Nuppu roikkuu hännässä. Pääsimme kymmenessä minuutissa usean metrin eteenpäin valmistaen samalla pitkän pätkän hihnapitsiä ja saaden useita hilpeitä hymyjä palkaksemme. Tunsin itseni todelliseksi tanssitaiteen ekspertiksi; askel, hyppy, hyppy, kääntö, väistöliike, edes-takaisin, sivu, sivu, hyppy ja askel. Jonka jälkeen kiemurtelua ja kinttujen pujottelua hihnoista. Sekä tietysti Nupun irrottaminen Hesus-puhvelin hännästä. Nousimme jo ylös ykkösradan ramppia, kun keksin uuden idiksen. Otin toisen hihnan toiseen käteen ja toisen toiseen ja levitin käteni, jotta pennut eivät päässeet enää häntä-kuono kosketukseen. Hesus pääsi kyllä kokovartalotaklaamaan minut. Kuten kaikessa kunnon Hesus kulki jo noin 85-prosenttisesti suunnilleen eteenpäin yrittäen kuitenkin yhä vartalotaklauksia. Minä ymmärsin näyttäväni yhtä paljon Isadora Duncanilta kuin manaatti kulkiessani kädet levälleään ahteri heiluen vasemmalta oikealle. Ajattelin siinä kuitenkin tehdä vielä pikku lenkin lähimaastossa. Olen harvoin samaa mieltä miesten kanssa, mutta kun he sanovat, että on parempi, ettei nainen ajattele, he ovat oikeassa. Päästyäni viidenkymmenen metrin päähän asemalta, Hesus unohti kaiken. Ja Nuppu muisti Hesuksen hännän. Olimme juuri sillä hetkellä aivan tuppukylämme vilkkaimman kaupan oven edessä. Nyt sekä Hesus, että Nuppu suorittivat ihmisen letityksen; takaa ristiin, eteen ristiin, välistä, edestä ja poikittain. Ja hampaat häntään. Koska molemmat Ihme kyllä, pääsimme junalle ajoissa nähdäksemme, miten väkivahva Ipo-vitsi ja innosta villiintynyt agentti Nuuh singahtavat junasta, siskoni lippuna perässä. Odotettavissa kiemurtelu ramppia alamäkeen, Suzuki Veltto, kaksi ihmistä, kaksi matkalaukkua, Ipo-vitsi ja kolme riemastuneena jälleennähnyttä koiranpentua, joista yksi näyttää väsyneeltä vesipuhvelilta. Ou jee… © Jenni Uski |
Piirros: © Arto Sinjoi