Eipä olla ekaa kertaa moppia kyydissä...

Aina silloin tällöin koiranaiselle tulee pakonomainen tarve siirtää kämpän lattialle päivien (viikkojen-kuukausien) aikana kertynyt ylimääräinen tavara, joka koostuu enemmän ja vähemmän kiinteästä maa-aineksesta, eloperäisestä kuonasta (koirankakkaa), kuiduista (koirankarvoista ja napanöyhtästä) sekä ihan kaikesta muusta, jolla ei ole taloudessa välitöntä käyttöä. Ajeltuani päällimmäisen kerroksen keskikokoisella Caterpillarilla, otan esille imurin ja alan selvittää hienojakoisempaa kamaa. Tässä välissä kuvaan astuvat kaiken pahan alut ja juuret, neljä kappaletta tervukoiria, joista varsinkin nuorimmaisella on suoranainen vimma tehdä siivoamisesta mahdollisimman haastava ja kuntoa kohottava kokemus. Ettepä, kuulkaa, uskokaan, kuinka reippaasti veri kiertää ja henki kulkee, kun homma sitten on viimein pulkassa. Kas näin:

Raahaan imurin olohuoneeseen ja kiinnitän johdon seinään. Äitekoira mekastaa jo valmiiksi suuttimelle, jolloin Nuorimmainen aloittaa vimmatun leikin Äitekoiran ympärillä. Leikin tiimellyksessä Nuorimmainen hyppää epähuomiossa Vaarikoiran päälle. Tämä erehdyshän on täysin ymmärrettävä: kaikkien vielä lattialla lilluvien karvatuppojen sekaan yksi tervuVaari katoaa sujuvasti. Okei, nuorimmaista viedään ja juostessaan se kaataa neljän litran vesiastian. Tämän astian jokainen tunnollinen koiranainen siivotessaan täyttää tietysti ENNEN siivousta, että sitä olisi mahdollisimman helppo nostella ja imurin johto tai letku menisi mahdollisimman tarkkaan sen ympärille tai taakse jumiin. Ja tietystikin aiemmista kokemuksista viisastuneena ko. koiranainen karjuu Nuorimmaiselle: "Ei Vooi Olla Totta! Et kai sä TAAS kaatanut sitä helkkarin kuppia!" Ja näin koiranainen juoksee ulos hakemaan moppia, jolloin koko lauma pyrkii ulos. Kaikki eivät tietystikään livahda, karkulaisten määrä on kääntäen verrannollinen niiden tottelevaisuustasoon. Eli mitä pökelömpi elukka, sitä varmemmin se on pihalla, kivaa, kovaa ja pläts liukkaalla kyljelleen pahimpaan kuralätäkköön, mikä pihasta löytyy…

Rrrrright! Ja eikun Nuorimmaisen pesuun. Nuorimmaisen mielestä peseminen on niin syvältä 'sieltä', että jos olisi yhtään syvemmältä, tuntuisi kielellä. Toimitusta säestävät kiljuminen ja karjuminen, ja minulle suunnatut tappo-, herjaus- ja kunnianloukkaussyytteet. Minä olen kaikkien kokeneitten koiranaisien tapaan sangen paksunahkainen moiselle ja huljuttelen vislaillen Nuorimmaista saavissa. Jos ette kerro kenellekään, myönnän, että tunnen kaikenvalaisevaa vahingoniloa, mitäs, punakka-pönäkkä, karkasit, ähhähää-hää!

Ja taas hommiin. Koska tälläiset koiranpesut tehdään tietyssä kaivopoliittisessa laskusuhdanteessa saunalla pihan perällä, ovat kolme muuta älypää.comin einsteinia olleet kolmisin kotona. Vaarikoiralla on tullut nälkä, ja ehkä jo hiukkasen dementoituneena tai sitten nuoruusiän muistoja verestääkseen, on hakenut välipalaa sieltä, mistä sitä saa eniten suhteessa vaivaan. Eli repinyt täpötäyden siivouspäivän roskiksen pitkin keittiö-olohuone-eteinen kombinaatin lattioita. Isikoira ja Äitekoira ovat olleet suurena apuna hienontaessaan jätteen pakkaustilaa säästävään muotoon. Roiskaisen nuorimmaisen häkkiin. Tiedän kuullostavani aika paljon Tarzanilta, jonka liaanin joku öljysi. Yhdelläkään vanhemmista elukoista ei ole ulkokorvia näkyvissä ja uskon tekeväni äänelläni selvää niitten sisäkorvista. Isikoira ja Vaarikoira lentävät kaaressa tarhaan ja ai että tekisi mieli potkia niille vauhtia persauksille.

Tämän jälkeen on otettava hermosavut. Olin suunnitellut sellaista alta puolen tunnin hutaisua, mutta puolessa tunnissa olen hutaissut lattian vasta sata kertaa likaisemmaksi, mitä se oli ennen aloittamista. Sisällä on kohtuullisen kostea Nuorimmainen eristyssellissä ja belgille harvinaista älykkyyttä osoittava Äitekoira, joka on kadonnut jonkin matalan huonekalun alle, ja jonka uskon pysyvän kateissa jonkin aikaa. Vesikupin litrat ovat lilluneet pitkin lattioita hyvän aikaa ja osa todennäköisesti lirisee seinänrakoja jo kellariin. Toivon niidenkin pisaroiden päätyvän joskus kaivooni…

Pillarissa on jo kone kylmennyt, joten suoritan päällimmäiset lumikolalla ja saan lattiat imuroitua. Äitekoiraa ei näy ei kuulu. Laittaessani imuria paikalleen minulla herää epäilys, että josko tulin pökänneeksi senkin roskapussiin. No enhän nyt toki. Minä olen unohtanut sen ulos herroja ulkoruokintaan raahatessani ja toinen kultapieni istuu kuistilla sen näköisenä, että hänet on hylätty. Taivastellen menen laskemaan sen sisälle.

Koiranaiset aika usein pesevät lattian ennen kuin pesevät lattian. Varsinkin, kun unohtavat rapakelillä yhden koiran puoleksi tunniksi ulos ja talveen paatuneina laskevat sen ilman tassupesua sisälle. Metsästän hirmustunutta minääni olohuoneeseen mahanalus täynnä jalkoja ( ja rapaa) pakenevan elukan ja salpaan sen pesuhuoneeseen, ja menen ottamaan hermosavut. Jotenkin minusta tuntuu, että valitsemani strategia tökkii pahemman kerran.

Puuhailen paikat ihmismoiseen kuntoon, pesen lattiat ja useista kokemuksista viisastuneena pidän Nuorimmaisen ja Äitekoiran visusti salpojen ja lukkojen takana mahdollisimman kaukana mopista. Olen märkä, väsynyt, likainen ja kypsempi kuin kahden tunnin kananmuna. (Niitäkin on keitetty, niistä lähtee kiva jättipopkorniääni, kun ne loikkivat tyhjässä kattilassa, poks-pop-poks… mutta se on toinen juttu, se…) Tiedän, ettäÄitekoiran kuuraamisen jälkeen minun on kuurattava pesuhuone, joten saatuani kaiken muuten valmiiksi, heitän itseni Eevan asuun ja vähän Aataminkin, lasken Nuorimmaisen, jo hiukan kuivahtaneen otuksen häkistä ja valmistaudun viimeiseen urakkaan.

Eli tietysti toiseksi viimeiseen, ei se niin helpolla hoidu. Nääs nuorimmaisella oli niin paljon vettä sekä karvan ulko- että sisäpuolella, että lastia on kevennettävä. Olohuoneen matolle. Trallalaa… Ja siellä heiluu sitten koiranainen jälleen rätei ja lumpui kanssa huuhtelemassa mattoa puhtaaksi.

Äitekoira osaa olla nätisti pestessä, ja vaikka vesi vähissä onkin, niin olkoon. Saan sen puhtaaksi ja kuivattua ja herkeän luuttuamaan kaakelit mopillani. Rakkaalla mopillani.

Tämän jälkeen en tiedä mitä tapahtui. Tai miten. Auttaisiko Nasa, Nato tai lähin salapoliisifirma? Puristin mopin kuivaksi huuhtelun jälkeen. Se muovimötikkä siinä on aika iso, se, millä se tulee varteen kiinni. Puristaminen oli hankalaa, mutta minä TIEDÄN puristaneeni sen. Ja heitin mopin eteisen puolelle, että saisin kuivattua kaakelit lastalla. Ihan varmasti heitin, siihen pyykkikopan viereen, josta veisin sen ulos kuivumaan. Ja kävin suihkussa ja se moppi oli siinä. Se oli. Mutta siellä oli myös Nuorimmainen.

Uskotteko, että se pikkuhirviö ei taatusti ollut ekaa kertaa moppia kyydissä. En ole nähnyt vilaustakaan mopista tuon hetken jälkeen. Sitä ei ole voitu syödä, koska se on liian iso, eikä edes Nuorimmainen niele niin paljon muovia niin lyhyessä ajassa yhdellä kertaa. Se ei voi olla kymmentä metriä kauempana ulko-ovestani, koska yksikään elukkani saati minä, ei ole ollut sen kauempana mopin heiton ja katoamisen välillä. Heiton ja katoamisen välillä kului kaksi minuuttia.

Kämpässäni on musta aukko. Ihan varmasti. Luuletteko sen olevan jossain Nuorimmaisen lähistöllä…?